28.5.15

Mitä sinä teet kouluruokailun hyväksi?

Pian on taas uusi sukupolvi saapumassa kouluruokailuun. Mitä voi tehdä heidän kouluruokailunsa hyväksi? 

Oman lapsensa kouluruokailun hyväksi voi tehdä paljon kesän aikana

    Opeta lapsi kuorimaan keitetyt perunat! 

    Koulut ovat suosineet kuorettomia perunoita, koska oppilaat eivät välttämättä osaa kuoria tai siihen kuluu aikaa. Huonon kouluruokailun syynä voikin laadun sijasta olla kiire! Eikös vanha ohje koulunaloittajille ole, että kengännauhat pitää osata solmia ja perunat kuoria itse?
      Perunan kuorimisen opettelu alkaa kivuttomasti varhaisperunasta kiireettömän kesäloman aikana.

      Tarkista ruoka-allergioiden tilanne

      Lasten ruoka-allergiat laantuvat usein koulun aloitusikään mennessä. Ruoka-allergioiden tilaa voisi testata omalla lapsellaan kesän aikana. Eniten haittaa turhasta ruokarajoituksesta on varmasti lapselle itselleen kapenevina makukokemuksina, mutta ylimääräisten yksilöllisten ruokavalioiden valmistaminen vie myös resursseja. 
      Allergisten potilaiden tulisikin selkeästi tuoda esille kouluissa ja muissa joukkoruokailutilanteissa vain ne ruoat, jotka ovat allergioiden hoitoon perehtyneen lääkärin avulla selvitetty todellisiksi ja vakaviksi ongelmiksi. Terveyskirjasto.fi / Allerginen lapsi ja kouluruokailu. (linkki lisätty 6.6.2015)

      Älä ruoki huonoa kouluruoka-asennetta vaan tietoa


      Yle uutisoi toukokuun alussa "Katso: tältä koululaisen ruoka-annoksen pitäisi näyttää – ja tältä se toisinaan näyttää". Kuvat kertovat ettei ruoka maistu oppilaille ja kuvateksteissä on syitäkin "Osa koululaisista toivoi, että ruoka valmistettaisiin oman koulun keittiössä – tietämättä, että näin todella tapahtuukin. Myös aromivahvennetta toivottiin vähennettäväksi, vaikka sitä ei välttämättä käytettäisi ollenkaan." 

      Minä haluaisin kysyä näitä oppilailta mistä he ovat kuulleet ettei ruokaa valmisteta omassa keittiössä ja ruokaan lisätystä aromivahventeesta. Vanhemmiltaanko? Ota siis itse selvää asioista ennen kuin esität kritiikkiä kouluruokailusta. 


      Ymmärrä itse miksi kouluruoka on kouluruokaa


      Eräs oppilas totesi "Kouluruoka on kouluruokaa" hänen osallistuttuaan ruokapalvelun kutsumana ruokalistan suunnitteluun. Se on minusta ymmärtävästi sanottu. Kouluruoalla on erilaiset rajoittavat ja mahdollistavat tekijät kuin kotiruoalla tai ravintolaruoalla.

      Haluaisit ehkä itsekin osallistua koulujen ruokalistojen suunnitteluun vaikkapa vaatimalla einesten poistoa listoilta. Vanhempien tulisi kuitenkin ymmärtää kunnioittaa koululaisten ja ruokapalvelun vuoropuhelun tulosta, sillä siten saadaan aikaiseksi parempaa kouluruokailua niin ravitsemuksen kuin kouluruokailun lisäarvojen kuten esim. tapakasvatuksen kautta.

      Vaikuta lautasta laajemmin

      Vanhemmat ovat suuressa roolissa kun kysytään Kuka päättää mitä lapset syövät? Tai miten paljon kouluruoka saa maksaa? Ja missä se valmistetaan?

      Kantelu kouluruoan epäkohdista valvoville viranomaisille on yksi keino, mutta varmasti huonompi kuin asioiden selvittely suoraan ruokapalvelun tuottajan tai koulun kanssa. Ulkopuolinen selvittäjä vie luultavasti kunnalta resursseja, joita voisi käyttää muuta kautta tehokkaammin kouluruokailun kehittämiseen. 

      Vaikkapa ruokailuympäristön kautta; tilojen muokkauksella voi olla isokin merkitys ruokailun suosioon. Tai lähiruoan käytön lisäykseen. 
      Laajempaa mitä voin tehdä -sanomaa varten lainaan pitkän linjan oppimista opettaneen blogista hyvän kuvauksen vanhempien roolista uudessa opetussuunnitelmassa:
      "Ei riitä, että vanhemmat "tutustuvat kouluun". Vanhemmat on otettava aidoiksi oppimiskumppaneiksi. Ei riitä, että vanhemmat kutsutaan seuraamaan opetusta. Heidät on otettava opetukseen toimijoiksi, ei vain yksittäisinä vanhempina vaan ryhminä. Myös isä ja äiti voivat opettaa." Hellström: Pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II -blogi 3.5.2015
      Lue myös Ruokakasvatus osaksi opetussuunnitelmia HS.fi 10.3.2015 

      Mitä hyötyä vanhemmille on kun lapsi syö kouluruokaa?

      Koulupäivä on lyhimmilläänkin niin pitkä, että on hyvä syödä välillä. Tasaisesti rullaava ruokarytmi tuntuu hyvältä koulupäivän jälkeenkin.  
      Arkipuheisiin oppilaille päin tämä ei kuulu, mutta kouluruokailulla on merkitystä myös lihavuuden ehkäisyssä. Suomalaisessa lasten lihavuuden Käypä hoito-suosituksessa kehoitetaan kannustamaan lapsia osallistumaan kouluruokailuun.
      Kouluruokailu on myös otettu kansainväliseen työkalupakkiin lihavuuden ehkäisyssä. EU julkaisi aiheen tiimoilta tiivisteet kaikkien EU-maiden sekä Norjan ja Sveitsin kouluruokailun "School food policy country factsheets", joissa esitetään kunkin maan koululaisten osuus väestöstä, kouluruokailun perusteita sekä ylipainoisten lasten osuudet. 
      Muistetaan kuitenkin, että painosta ei tulisi tehdä minkäänlaista numeroa aikuisten toimesta missään vaiheessa. Lapselle kouluruokaa voi markkinoida YOLO* ajatuksella "Riittävä ja monipuolinen lounas antaa hyvää oloa ja jaksamista heti, nyt ja tässä."
      *) YOLO=You Only Live Once eli 30+ ikäisille tutummin Carpe Diem.

      I am proud

      15. toukokuuta 2015 vietettiin brittiläisen tv-kokki ja ruoka-aktivisti Jamie Oliverin käynnistämää globaalia koulujen ruokavallankumouspäivää (Food Revolution Day).

      Teemapäivä korostaa koulujen ruokakasvatusta: yhdessä syömistä, terveellisiä vaihtoehtoja, yhteistyötä koulun sisällä ja ulkopuolella, lasten osallistumista ja oivalluksia. Kansainvälisenä tavoitteena on saada ruokakasvatus osaksi kaikkien koulujen perusopetusta. 

      Food Revolution Dayn kunniaksi suomalainen kouluruokailuverkosto lähetti videotervehdyksen Jamie Oliverille: We have Food Revolution Day every day! Sain olla mukana kertomassa mistä kouluruokailun hyväksi tekemästä työstä olen ylpeä.

      I am proud to share news, events, reports and research information to parents, PTOs and to anyone who wants to know more about school lunches.

      Maukasta kesää!

      Mitäpä jos veisit lapsesi kirjaimellisesti kesälaitumelle? Villiyrittiviikkoa vietetään heti ensi viikolla 1.-7.6.2015.
      Olisin itse valmis vaikka vähän maksamaan jos saisin (kun he ovat kotona ja minä töissä) kesäisin lähettää lapset lounaalle keskenään johonkin ei-pikaruokapaikkaan. Tarjoilussa olisi kasviksia, perusruokaa ja ehkä vielä kaveriseuraakin, mikä houkuttaisi lapsiakin lähtemään syömään. Aikuisten lounaspaikkoihin he eivät vielä halua ja hintakin karsii. 

      Ei kommentteja:

      Lähetä kommentti