30.12.12

Kouluruokailun vuosi 2012

Kun katsoo vuoden 2012 uutisointia kouluruokailusta niin vuosi 2012 oli huomattavan täynnä positiivisia uutisia ja tapahtumia verrattuna vuoteen 2011. Keskustelu laajeni pelkästä ruoan laadun käsittelystä kouluruokailun laadun ja laadun tekijöiden huomioimiseen. Kuluneena vuonna julkaistiin myös kaksi kirjaa suomeksi kouluruokailun taustatekijöistä eli ravitsemuskasvatuksesta sekä ravitsemuskasvattajista. 


Ravitsemuskasvatuksessa nousi kestävän kehityksen merkityksen huomioiminen kouluruokailussa niin biojätteen vähentämisenä kuin ruoan alkuperän ja ruokavalintojen huomioimisena mm. hiilijalanjälkeen katsomalla. Syksyn kuntavaalit nostivat esiin kuntien päättäjien ja äänestäjien valintojen merkityksen kuntien ruokaostojen, joista kouluruoka on suurin, ja kouluruokailunkin laadussa. 

Kouluruokailu otettiin myös vientituotteeksi ja muotoilun kohteeksi. Tästä on hyvä suunnata kohti vuotta 2013. 

Jatkan taukoa blogikirjoittelusta toistaiseksi, mutta välitän kouluruokauutisia Facebook-sivuilla aina aiheita havaitessani. (kts. Facebook / Kouluruokatietopankki -sivut

Toivotan maistuvaa kouluruokailua ja työniloa vuodelle 2013!  

Katsaukseni vuoden 2012 kouluruokailu-uutisointiin aihepiireittäin: 


Kouluruoka 

Kouluruokakilpailu ja sen finaali saivat aikaiseksi paljon positiivista uutisointia kouluruoasta.
Ruoka-alan Oscarin eli PRO-tunnustuspalkinnon voittaneissa oli parikin kouluruokailun ammattilaista. Voittaja kutsuttiin myös työn sankareita - teemalla vietettyihin linnan juhliin itsenäisyyspäivänä.

Kouluruokailu

  • Helsingin muotoilupääkaupunkivuoden tapahtumiin kuuluvan Kouluruokailu rokkaamaan - hankkeen muotoilukohteena on koko kouluruokailuun liittyvä ympäristö. Rahoittajana on Suomen Kulttuurirahasto, joka myönsi kouluruokaosiolle 40 000 euroa.
    Kouluruokailulle muotoillaan rokkaava malli Vantaalla, Ruokatieto 12.12.2012


Kouluruoan merkitys

Kouluruokailun tavoitteena on kattaa 1/3-osa koululaisen ravinnontarpeesta myös kasvisten osalta ja tämän toteutumiseksi tehtiin vuonna 2012:kin useita hankkeita. Kouluruoka on osa ruokarytmiä ja ravitsemuskokonaisuutta - aihe pysyi myös pinnalla kun huomiota kiinnitettiin karkittomiksi kouluiksi julistautumiseen sekä välipalatarjoiluihin. 

Kasvisten käytön lisääminen osana kestävän kehityksen ruokakasvatusta nousi esiin uutena puheenaiheena kouluruokailussa. Kouluruoan vaikutusta ympäristöön katsottiin lähi- ja luomuruokateemojen lisäksi mm. biojätteen vähentämisen sekä hiilijalanjäljen arvioinnin kautta. 


Vuoden 2012 kirjoja ja tutkimuksia kouluruokailusta

Ulkomailta


Kouluruokailu osana koulun tehtäviä

Opetushallituksen sivuilla avautui kaksi kouluruokailua käsittelevää sivustoa. Oppilas- ja opiskelijahuollon opas on suunnattu kouluhenkilökunnalle. KOTIVÄKI-sivusto selvittää vanhemmille kouluruokailua ja sen tarkoitusta monelta kantilta antaen taustatietoa keskustelun avaamiselle lapsen omassa koulussa, mikäli vanhempi tuntee huolta kouluruokailun tasosta. 
Opetushallitus oli myös järjestämässä "Kaikki Syö 2020"-foorumia, jossa laaja-alainen kouluruokailun parissa toimivien ammattilaisten ryhmä pohti kouluruokailun kehittämismenetelmiä. 
Hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma vuosille 2012-2015 ei paljoa kouluruokailua käsittele, totean 6.2.2012 kirjoituksessa


Kouluruoka ja kuntapolitiikka

Kuntavaalit terästivät keskustelua kouluruoan alkuperästä ja mahdollisuuksista vaikuttaa siihen EU:n kilpailutussäädöksistä huolimatta. Itse toivon keskustelun kuntien ruokaostoista ennen kaikkea tuoneen esille miten vanhemmat voivat vaikuttaa kouluruokailuun äänestämällä päättäjiksi sellaisia henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita kouluruokailusta. Ja vaikuttamalla vaalien välissä kuntien päättäjiin, että he takaisivat kouluruokailulle riittävät resurssit joilla on merkitystä pidemmällä ajanjaksolla kaikkien kuntalaistensa hyvinvointiin ruokapalvelun jatkuvan kehityksen kautta. 


Kouluruokailun imagohankkeita 

Kouluruokakilpailun, Kouluruokadiplomin ja muotoiluhankkeiden lisäksi kouluruokailulle aloitettiin imagon kohottamiseksi myös vientihanke, mihin kouluruokailu PISA-tulosten taustatekijänä hyvin sopiikin. Suomen ruokakulttuurin edistämissäätiö julkisti elokuussa haluavansa tehdä suomalaista kouluruokailua tunnetuksi myös Suomen ulkopuolella. Ensitöikseen suomalaista kouluruokaa tarjoiltiin New York:n arvostetussa Modernin taiteen museossa MOMA:ssa lokakuussa. 
Maa- ja Metsätalousministeriö jakoi avustusta Mikkelin ammattikorkeakoulun hankkeelle, jonka tarkoituksena on osallistaa päättäjiä, vanhempia ja koululaisia keskustelemaan ja kehittämään yhdessä kouluruokailua nuorten suosimien sähköisten viestintävälineiden avulla. 
Kouluruokailun imagon alentamiseen näyttää monella olevan edelleen kiinnostusta. Listan venyessä ihmettelen kuka hyötyy kouluruoan imagon alasajosta. Maalaisjärjelläkin ymmärtää, ettei huonosti syönyt opi ja tietää kouluruokailun olevan julkisesti yhteisistä varoista rahoitettua. Luulisi siis olevan jokaisen etu saada kouluruokailu tuottamaan jatkossakin huippu PISA-tuloksia eikä biojätettä.


Kuvauksia kouluruokailun arjesta

Kouluruokailun arjen kuvauksia alkoi ilmestyä vuoden aikana useiden kouluruokaan keskittyvien blogien myötä. Lasten parlamentin Kouluruokablogi keräsi keväällä koululaisten kirjoituksia kouluruokailusta. Harmittavasti kirjoittelu jäi vähäiseksi tällä kanavalla, sillä ilmestyneet yhden hengen kouluruokablogit keskittyvät usein negatiivisten asioiden esittelyyn. 

Esikuvana oli ehkä skottitytön kesällä laajasti maailmalla huomiota saanut kouluruokablogi, jonka negatiivinen sävy tosin muuttui kansainvälisemmäksi. Esittäytyipä sivuilla myös suomalainen kouluruoka erään koulun oppilaiden esittelemänä.

Pro Peruskoulu kertoi useissa bloggautuksissaan kouluruokailusta opettajan näkökulmasta ja liitettynä laajempiin aihekokonaisuuksiin.
Hyvät vanhemmat! Rehtorilla on asiaa lastenne syömisistä. Vaikka Kemikaalikimaran teksti (27.11.2012) kertoo vain yhden koulun kuulumisia niin silti kouluruokailun 2012 vuoden tapahtumien kertaaminen on minusta hyvä päättää kirjoituksen viestiin "Ravitsemuskasvatus on sitäpaitsi ensisijaisesti kodin asia, joten parannettavaa riittää." 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti