5.8.12

Lapsuusmuistoja - YLE kyselee ikäviä

Kuva kouluruokalautasesta ja kysymys "Mitä lapsuudesta jäi hampaankoloon?"
YLE uutisten internet-sivut ovat nostaneet "Suosittelemme"-osioon tälläisen yleisökyselyn (5.8.2012). Minun piti väkisin kääntää ajatukseni lapasen kutomisen pakkoon... Useat sukat olen aikuisenakin kutonut ja villapaidankin, mutta lapasten vääntämisestä jäi jotain hampaankoloon kun en ole siihen koskaan uudestaan ryhtynyt. 

Kuinkahan moni uusista koulun aloittajista ei koskaan aikuisena syö kesäkeittoa tai kanaviillokkia? Tai kouluruokaa kunnolla koulussa kun YLE näin lukuvuoden alla herättelee vanhempia siirtämään kouluruokailun valitusperinnettä eteenpäin. 

"Kouluruuan arvonnousu alkaa minusta" (Ruokatiedon uutisia 29.9.2010). En osaa kritiikkini pohjaa paremmin kiteyttää kuin pitkään kouluruokailun puolesta toiminut Seija Lintukangas (lisätietoa hänen työstään mm. täältä

Annan YLE:lle muutaman vinkin miten osallistua kouluruokailun imagotalkoisiin positiivisesti.  

1) Kysely poistetaan sivuilta heti

2) Tehdään juttu miten vanhemmat voivat auttaa lastaan selviämään kun vieruskaveri sanoo lautasensa edessä "YÖK, KUKA tyhmä tätä syö", mutta itse haluaisi vielä syödä vaikka ruoka ei sitä lempiruokaa nyt olisikaan. YLE:n Olotila-sivuilla Lastenpsykiatri Janna Rantala pitää hyvää blogia ja on jo käsitellytkin ruoka-aihetta aikuisten ja lasten suhteessa. 

3) Esitetään vaikka uudestaan YLE AamuTV:n juttu viime lokakuulta, missä kouluruoka arvostetaan osaksi suomalaisten koulumenestystä. 

Veikkaan ettei useimmilla tämän hetken vanhemmilla ole lapsuusmuistoa tälläisestä eikä välttämättä nykyistä tietoisuuttakaan, vaikka yhden merkin tietoisuudesta löysinkin. Myös tietoisuus miten omien kielteisten kouluruokamuistojen kailottaminen tekee hallaa oman lapsensa koulumenestykselle näyttää olevan vähissä, kts. mustalistani. Eikä asiaa paikkaa rahan antaminen "välipalaan"...  

Kouluruokailu tuotetaan verorahoilla. Pian myös YLE:n tuotanto kokonaan. 

Haluan verorahoillani tuotettavan PISA-tuloksia enkä biojätettä.

Jos olet samaa mieltä, palautetta YLE-uutisoinnista voi jättää tätä kautta. Sanokaa muutama sana myös pakollisten marjastusreissujen ja liikuntatuntien kauhujen positiivisen "niistäkin selvittiin ja hyvää teki"-muistelujen puolesta. 

Jälkikirjoitus: YLE käsitteli kuin käsittelikin aiheen juuri niin kuin ei olisi pitänyt. Huokaus. 
http://yle.fi/uutiset/nama_ovat_suomalaisten_inhokit_lapsuudesta_-_oliko_yllatyksia/6245872?origin=rss

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti