20.8.12

Kaikki syö! -kouluruokailun tuotekehitystä

Opetushallituksen kouluruokailufoorumissa (19.6.2012) pohdittiin onko kouluruokailu langennut positiivisen julkisuuden ansaan? Miksi yleisesti puhutaan kouluruoasta, ei kouluruokailusta? Foorumi tiedosti ettei kouluruokailua voi enää pitää erillisenä osana koulupäivää ja oppimista sekä perheen kotona omaksumaa ruokakulttuuria.

En usko foorumin "Kaikki syö" kouluruokaa-vision vuodelle 2020 olevan mahdotonta vaikka ruokamaailman uskonnot ovatkin monipuolistumassa myös meillä Suomessa. Yhteiskunnan resursseilla mahdollistama säännöllinen keskusteluyhteys saman pöydän ääressä rehtorien, ruokapalvelun ja opetushenkilökunnan, vanhempien ja itse oppilaiden kesken on yhtä tärkeää kouluruokailun tuotekehitystä kuin itse reseptien kehittäminen.

Foorumi ei tehnyt päätöksiä eikä suosituksia. Mutta käsitteli kuitenkin harvemmin keskusteluissa näkyvällä tavalla kouluruokailun taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tämä olisi ollut UUTISOINNIN arvoista verrattuna viime aikaiseen kouluruoasta valittamis-perinteen herättelyyn! Että vanhemmat nyt lukuvuoden alussa käytävissä vanhempainilloissa osaisivat kysyä rehtorilta kouluruokailun kehittämisryhmien perustamista eikä "miksi kouluruoka on mitä on".

Opetushallituksen uutiskirje Spektri 28.6.2012: Kaikki syö!
Ruokatiedon uutiset 9.8.2012: Visio kouluruokailusta vuonna 2020: Kaikki syö!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti